Näin lataat akkusi loman aikana

Työssään kiireinen ihminen asettaa helposti huomaamattaankin myös loma-ajalleen pitkän listan tavoitteita. Rentoutumisestakin tulee jossain vaiheessa suorittamista, eivätkä akkusi tässä vaiheessa oikeastaan lataudu tulevia työkoitoksia varten kunnolla. Lomasta on toki mukavaa ottaa kaikki hyöty irti, mutta aina se ei ole sitä, mitä kehomme kaipaa. Alla on muutama vinkki todelliseen rentoutumiseen.

Pieni irtiotto kaupungissa

Lomalla ei ole aina pakko lähteä esimerkiksi unohtumattomille ja aktiviteetteja täyteen ahdetuille ulkomaanmatkoille. Etsi mieluummin vaikka hotelli helsingissä ja varaa  huone puhtaasti hemmottelua varten. Käy ulkona syömässä, rentoudu mahdollisesti huoneestasi löytyvässä kylpyammeessa ja nauti maistuva hotelliaamiainen ilman paineita ruoan valmistuksesta. Hotellivierailun yhteyteen voit hyvin sovittaa esimerkiksi konsertin, teatteriesityksen tai muun pienen ja mieluisan aktiviteetin, mutta älä aikatauluta menojasi muuten kovin tarkoin. Tarkoitus on ottaa rauhallisesti ja saada hyvät ja palauttavat yöunet hotellin laadukkaissa petivaatteissa.

Mökillä sielu lepää

Mikäli sinulla on mahdollisuus mökkireissuun, hyödynnä se. Myös vuokramökki järven rannalta on oikein kelvollinen vaihtoehto. Mikäli kyseessä on oma mökkisi, koita olla suhtautumatta reissuun työleirinä, vaikka houkutus tähän olisikin suuri. Mökillä on aina jotain korjailtavaa, eikä pieni touhuaminen toki ole pahasta, mutta älä aseta itsellesi varsinaisia tavoitteita asian suhteen. Nauti mieluummin luonnon rauhasta grillaten, saunoen ja mahdollisuuksien mukaan uiden. Irtaannu päivittäin käyttämästäsi teknologiasta ja lue mieluummin vaikka mielenkiintoista kirjaa, jolle sinulle ei ole aiemmin ollut tarpeeksi aikaa tai sopivaa hetkeä. Luonnon helmassa unikin maittaa monesti paremmin, sillä kaupungin melu ei ole sitä häiritsemässä. Herää täysin omia aikojasi ja nauti aamukahvisi kaikessa rauhassa terassilla hiljaisuutta kuunnellen.

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *